Vapauden kaipuun tunne

Suomen synnyn ja itsenäistymisen tarinat olivat vahvasti esillä Otavan julkaisemissa kirjoissa 2017.

Teksti Jarkko Vesikansa

Joulukuun 4. päivänä 1917 Suomen eduskunnassa koettiin koruton tapahtuma.
Kansanedustajat toimivat jo puretussa Heimolan talossa, joka sijaitsi Porthanian vieressä Helsingin keskustassa. Eduskunta oli juuri käsittelemässä lyhytaikaisen valtionlainan hyväksymistä, kun puhemies Johannes Ludson keskeytti istunnon. Saliin astelivat P. E. Svinhufvudin johdolla senaatin yksitoista jäsentä. Tämän jälkeen Svinhufvud esitteli lakiesitykset, ensimmäisenä tasavaltalaisen hallitusmuodon ja ilmoitti: ”Pyydän tässä yhteydessä Suomen senaatin puolesta lausua seuraavaa.”

Eduskunta kuunteli seisaallaan itsenäisyysjulistuksen. Edettyään julistuksen tunnevoimaisimpaan kohtaan Svinhufvud lausui: ”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.” Sitten Svinhufvud määritteli Suomen olevan ”riippumaton tasavalta”.

Eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta itsenäisyysjulistuksen äänin 100–88. Vastaehdotuksena oli sosialidemokraattien Kullervo Mannerin vaatimus, jonka mukaan riippumattomuus olisi pitänyt saavuttaa ”sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella”. Kun sosialidemokraattien edustajat tapasivat Pietarissa 9. joulukuuta V. I. Leninin, tämä kertoi mitä tahtoi suomalaisilta tovereilta: ”Aikovatko Suomen sosialidemokraatit jatkaa vallankumousta tai oikein tehdä sen.”

Kuohuvasta Euroopasta kansanvaltaan
Yllä kerrottua Suomen itsenäistymisen keskeistä käännettä kuvattiin Risto Volasen kirjassa Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. Kirja julkaistiin satavuotisjuhlien alkajaisiksi helmikuussa 2017. Se edusti näin ensiaaltoa sarjassa kirjoja, joiden kautta Otava valotti eri näkökulmista Suomen kehitystä itsenäiseksi valtioksi.

Volasen kirjassa selvitetään Suomen kehitystä osana eurooppalaisia mullistuksia Ranskan suuresta vallankumouksesta ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti. Näin otettiin etäisyyttä Suomikeskeiseen ja joulukuun kuudennesta lähtevään tarkasteluun.

Kirjan vastaanotto oli suorastaan ylistävä. ”Onko tässä itsenäisyysjulistuksen juhlavuoden tärkein kirja?”, kysyi professori Markku Kuisma arviossaan Helsingin Sanomissa. ”Tärkeintä Volasen teoksessa on Suomen synnyn asettaminen luontevaksi osaksi kahden vuosisadan pituista eurooppalaista suurvaltasuhteiden vuoristorataa. Jos joku on kuvitellut Suomen ’menneen Eurooppaan’ vasta 1990-luvulla, ei kuvittele kirjan luettuaan”, Kuisma kirjoitti.

Kun Volasen kirjan pääpaino oli eurooppalaisten suurvaltasuhteiden käsittelyssä, Lasse Lehtisen elämäkerta Väinö Tannerista tarjosi yksilöpohjaisen tarkastelukulman Suomen itsenäistymistarinaan.

Väinö Tanner – itsenäisen Suomen mies nosti esille etenkin nuorempien suomalaisten heikosti tunteman valtiomiehen, jota Lehtinen luonnehti ”itsenäisen Suomen ensimmäisen puolivuosisadan tärkeimmäksi vaikuttajaksi”. Vuosina 1881–1966 elänyt Tanner oli maltillisena sosialidemokraattina, moninkertaisena ministerinä ja osuusliike Elannon pitkäaikaisena toimitusjohtajana väkevä toimija nuoressa Suomessa.

Lehtisen kirjassa kuvataan vakuuttavasti Tannerin merkitystä SDP:n puheenjohtajana kevään 1918 vallankumouksen ja seuranneen sodan jälkeen. Kumousyrityksestä sivussa pysynyt ja aseisiin tarttumisesta varoitellut Tanner luotsasi työväenliikkeen maltilliselle tielle, ja veti hajurakoa niin äärivasemmalle kuin äärioikealle. Tannerilaisuuden kuvauksella Lehtinen teki kunniaa itsenäisen Suomen kansanvaltaiselle perinnölle.

Vuoden 1918 tragedia
Vuosien 1917–1918 dramaattiset tapahtumat kietoutuivat yhteen monissa muissakin vuonna 2017 julkaistuissa kirjoissa. Tiina Lintusen teoksessa Punaisten naisten tiet kerrotaan sisällissodasta ja sen jälkivaikutuksista punakaartien toimintaan aseettomina osallistuneiden naisten silmin.

Samu Nyströmin ja Jörn Donnerin toteuttama kollektiivinen päiväkirja Merkillinen on maailman meno tarjoaa helsinkiläiskokemuksia sekasorron vuosilta 1917–1918. Etenkin kirjeet Suomenlinnan vankileiriltä ovat pysäyttäviä.

Myös monissa Otavan julkaisemissa romaaneissa käsiteltiin Suomen historian vaiheita. Petri Tammisen Suomen historia on moniäänisyyden juhlaa. Tamminen haastatteli teosta varten yli viittäsataa suomalaista ja keräsi heiltä herkullisia muistoja ja kuvauksia erilaisista ihmiskohtaloista. Vuoden 1918 tragedia oli aiheena Heidi Köngäksen romaanissa Sandra ja Antti Tuurin dokumenttiromaanissa Tammikuu 1918.

Itsenäisyysjulistusta ympäröineet viikot ovat jääneet suomalaisten historiallisessa tajunnassa kevään 1918 traagisen sodan ja sitä seuranneen vankileirikurjuuden jalkoihin. Tilannetta korjasi Janne Könösen kirja Punaisen leijonan maa, joka keskittyi joulukuuhun 1917. Tuolloin itsenäistymistä ei juhlittu yhdessä vaan hyvin jakautuneena. Suomeen virtasi aatteita ja aseita; senaatti oli porvarillinen mutta järjestysvaltaa pitivät monin paikoin hallussaan punakaartit.

Jännittyneen asetelman laukaisemaa seuraavaa vaihetta eli sosiaalidemokraattien ajautumista vallankumouksen tielle tammikuun lopulla 1918 kuvataan Lasse Lehtisen ja Risto Volasen kirjassa 1918 – Kuinka vallankumous levisi Suomeen. Se julkaistiin heti juhlavuoden päätyttyä 25.1.2018. Tuolloin oli kulunut sata vuotta vallankumouksesta, jonka syttymistä Leninin bolševikit tukivat aseellisella avulla, ja joka olisi onnistuessaan murentanut itsenäisyyden pohjan.

Seuraavaksi kirjalliseksi etapiksi jäi vuosien 1919–1922 käsittely. Vasta tuolloin suomalainen kansanvalta ja itsenäisyys vakiintuivat. Suomen juhlavuosi ei näin tyhjentänyt pöytää. Jäi paljon tarvetta kirjoille, jotka valaisevat nykypäivän suomalaisille tasavallan taivalta vuosista 1917–1918 eteenpäin.