Työurasta tuli elämänmittainen tarina

Puolen vuosisadan aikana paljon on muuttunut, mutta työn ilo, ammattiylpeys ja yhteisön merkitys eivät ole kadonneet. Teuvo Heinäaho, Anne Virkkula ja Esa Laaksonen muistelevat pitkää työuraansa Otavalla ja kertovat, mikä on pitänyt heidät talossa vuosikymmeniä. 

Ensimmäisenä päivänä hajosivat housut

Keuruun Otavan kirjapainon sitomokoneenhoitaja Teuvo Heinäaho ei ole malttanut lopettaa työtään, vaikka olisi päässyt eläkkeelle jo vuosia sitten. Työssään kirjapainossa hän on viihtynyt jo 50 vuotta.

Miten alun perin päädyit Otavan kirjapainolle?  

Isäni oli aikoinaan rakentamassa Otavalle henkilökunnan edustussaunaa Keuruulle ja pohti, pääsisinköhän Otavalle töihin. Hän tiedusteli asiaa Jukolan Eerolta, joka oli tuolloin kirjapainon paikallisjohtaja. Minut kutsuttiin käymään, ja päädyin kirjavarastoon kirjoja pakkaamaan.  

Kävin välillä armeijan, jonka jälkeen pääsin kirjapainoon trukkikuskiksi kuskaamaan paperiarkkeja ja valmiita kirjoja. Kun tehtävät vaihtuivat, aloin päästä kärrylle, mitä kaikkea kirjapainossa oikein tehdään. Kärrärin hommista siirryin riisileikkurille, jolla leikataan papereita ja kansia. Ajan mittaan tuotanto muuttui melko standardiksi, eikä enää tarvittu kokoaikaisesti kahta paperinleikkaajaa. Niinpä välillä tein myös kansia ja kansien kultauksia. Se oli mielenkiintoista työtä sekin.  

Muistatko ensimmäisen työpäiväsi – millainen se oli?  

Muistan hyvin, että ensimmäisenä työpäivänäni housuntakamukseni meni puhki. Istuin puutuolilla pakkaamassa kirjoja, ja lieneekö tuolin pinta ollut tikkuinen, kun housut repeytyivät. Minua nauratti ja muistan ajatelleeni, että olipas rankka työpäivä, kun housutkin kuluivat yhden päivän aikana.

Mikä on saanut sinut viihtymään työssäsi niin pitkään?  

Olen yksinkertaisesti vain tykännyt työstäni kirjapainossa, ja palkkakin juoksee. Aivot pysyvät virkeinä, sillä työssä on koko ajan paljon virikkeitä, kuten laskemista, mittaamista ja muistamista – pysyy dementia poissa. Leikkaan raakapaperia tarvittaessa eri kokoon painokonetta varten, painokoneilta tulee puolestaan painettuja sisusarkkeja, jotka leikkaan taittokoneelle. Erikseen leikataan vielä kannet, niiden päälliset ja esilehdet sekä pehmeäkantiset kannet sitomoa varten. Siinä aika kyllä kuluu nopeasti. Saan itse aikatauluttaa hommat.  

Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki urasi varrella?

Niitä on monia, mutta yksi hauska tapaus sattui, kun olin aloittanut työt riisileikkurilla. Kirjapainoon tuli tutustumaan ryhmä ammattikoululaisia opettajansa kera. Opettaja totesi, että tämä riisileikkurin työ onkin semmoinen työ, jossa tarvitaan erittäin paljon ammattitaitoa. Minua hymyilytti, sillä olin ollut siinä työssä vasta viikon verran, ja sujuihan se homma.  

Millaisia muutoksia olet nähnyt työurasi aikana?

Muutoksia on ollut yllättävän vähän, sillä sitomon laitteet ovat tänä aikana toimineet pitkälti samalla periaatteella, vaikka koneet ovat vaihtuneet. Samoja kultauskoneita, jotka ovat todennäköisesti 1950- tai 60-luvulta, käytetään vieläkin. Ehkä isoin muutos on tullut painamisen puolelle digitaalisuuden myötä.

1980–90-luvuilla painosmäärät olivat todella isoja ja meillä saattoi olla lavakaupalla leikattavaa. Siinä joutui pitämään ripeää työtahtia yllä. Joka ilta oli paita märkänä. Nykyisin taas nimikkeitä on paljon, mutta painosmäärät ovat melko pieniä, jolloin puolestaan töiden mitoituksia ja kuntoon laittoa on paljon.  

Kirjakaupasta tuli elämän kivijalka  

Aloittaessaan 50 vuotta sitten työt Pohjalaisessa Kirjakaupassa (nykyisin Suomalainen Kirjakauppa) Anne Virkkula oli työpaikkansa nuorin. Nyt hän kirjakaupan vanhimpana haluaa tukea nuorempia kollegoitaan samalla lailla, kuin häntä on tuettu.  

Miten alun perin päädyit Suomalaisen Kirjakaupan palvelukseen?

Pohjalaisessa Kirjakaupassa työskennelleet ystäväni houkuttelivat minut sinne töihin. He kertoivat, miten kiva työpaikka kirjakauppa on ja miten hyvä henki siellä on. Pohjalainen Kirjakauppa oli Suomen vanhin yksityinen kirjakauppa, jonka Suomalainen kirjakauppa osti vuonna 1999. Muutos ei varsinaisesti vaikuttanut työhöni mitenkään. Myynnissä olivat edelleen samat tuotteet samalla paikalla, myös työkaverit pysyivät samoina. Kirjakaupasta tuli osa identiteettiäni, ja minusta tuli kirjakaupan Anne. Olen ollut Oulun myymälässä koko ajan, vaikka toki kirjakaupan sijainti on vaihtunut muutamaan otteeseen.  

Muistatko vielä ensimmäisen työpäiväsi – millainen se oli?  

Olimme juuri perheeni kanssa muuttaneet. Aamubussi tuli myöhässä, joten myöhästyin töistä – hyvä kun kehtasin ilmestyä paikalle. Ensimmäinen työpäivä jännitti kovasti, mutta minut otettiin hyvin vastaan ja alettiin opettaa kirjakaupan töihin.  

Työskentelin ensi alkuun puhelinvaihteen hoitajana ja puolet päivästä varastossa hinnoittelemassa sekä toimittamassa tavaraa kolmen kerroksen välillä. Tuolloin muuten puhelin soi ahkerasti! Olin aivan innoissani työstäni. Ihastuin heti koko yhteisöön ja kirjakauppaan.  

Mikä on saanut sinut viihtymään työssäsi niin pitkään?  

Kirjakaupasta tuli hyvin nopeasti elämäni kivijalka. Kun aloitin 16-vuotiaana, suurin osa työkavereistani oli huomattavasti vanhempia kuin minä. He ottivat minut hoiviinsa, ja ajan myötä heistä tuli kuin toinen perheeni. Vaikka työkaverit ovat moneen kertaan vaihtuneet, sama hyvä ilmapiiri ja yhteisöllisyys on jatkunut. Nyt minä olen se vanhin, ja haluan tukea nuorempia kollegoitani.  

Koska työtehtäväni ovat vuosien varrella vaihtuneet, minulla ei ole myöskään ollut tarvetta vaihtaa työpaikkaa. Olen esimerkiksi työskennellyt kirjakaupan somistamossa ja tehnyt näyteikkunoita 13 vuoden ajan. Sitä paitsi kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä, opin lukemaankin jo ennen koulun alkua.  

Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki urasi varrella?

Viime keväänä minut palkittiin Vuoden libristiksi, ja se on kruunu koko työuralleni. Vuoden libristi -palkinto on tunnustus kirja-alan ammattitaidosta ja korkeatasoisesta kirjakauppa-alan osaamisesta. Olen tästä hyvin ylpeä.  

Näkyvintä on ollut työni kirjakaupan somistajana. Myymälään houkuteltiin aikoinaan asiakkaita seitsemän näyteikkunan voimin, ja näitä olin somistamassa. Kaikki myymälän hintalaputkin tekstattiin huopakynillä käsin. Hoidimme työtä kahdestaan mainospäällikön kanssa, hän opetti minulle somistuksen perusteet. Minulle myönnettiin vuosien varrella useita somistuspalkintoja.  

Millaisia muutoksia olet nähnyt työurasi aikana?  

Kirja-ala oli aikaisemmin huomattavasti nykyistä laajempi käsite. Olimme aikaisemmin työssä kirja-alalla, nyt kirjakaupassa. Vielä 1990-luvullakin työ sisälsi myyntityön lisäksi tiivistä yhteydenpitoa kirjamyyjien ja kustantajien kanssa ja esimerkiksi kirjailijailtoja vieraineen. Jokainen sai osallistua kustantajien ammattitietokilpailuihin. Kirjakauppaliiton Libro ry:n toiminta oli aktiivista alan väen keskuudessa, ja se järjesti esimerkiksi myyjille koulutuspäiviä. Toimin itse yhdistyksessä aktiivisesti ja myös puheenjohtajana. Tällainen on valitettavasti jäänyt kokonaan pois meiltä myyjiltä. 

Pomon Savon murre tuotti vaikeuksia

Esa Laaksonen on 35-vuotisen uransa aikana nähnyt aitiopaikalta työelämän digitaalisen murroksen. Sisäisen postin kuoret ovat vaihtuneet digitaalisiin työvälineisiin, mutta yksi asia on pysynyt: upea työyhteisö.

Miten alun perin päädyit Otavamedian palvelukseen?  

Siskoni oli Yhtyneissä Kuvalehdissä toimittajana ja vinkkasi minulle lähettämössä olevasta avoimesta paikasta. Olin juuri päässyt armeijasta, ja rahalle oli käyttöä. Laitoin hakemuksen menemään ja sain paikan. Lähettämössä hoidettiin monenlaisia kuljetushommia, kuten kuvastudioiden kuvausrekvisiitan noutoja ja vientejä. Lisäksi vastasimme messuosastojen pystyttämisestä.  

Ykkösasiana ovat upeat työkaverit ja alan ammattilaiset, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Meillä on tosi hyvä ja tiivis porukka, ja vaikka olemme ihmisinä erilaisia, tulemme hyvin juttuun.

Kun lähettämön toiminnot ulkoistettiin, lähdin opiskelemaan Liikemiesten Kauppaoppilaitoksen iltalinjalle ja tein samanaikaisesti kerrosvahtimestarin hommia. Olin neljän vuoden ajan sekä töissä että iltaisin opiskelemassa. Päivät olivat pitkiä ja aika rankkoja.  

Nykyinen tehtäväni on jatkumoa 1990-luvun telemarkkinointiosastolle, jonne Markus Rouhiainen minut aikoinaan palkkasi. Siitä lähtien olen ollut markkinointihommissa mukana. Aika yhtiön palveluksessa on mennyt uskomattoman nopeasti.  

Muistatko vielä ensimmäisen työpäiväsi – millainen se oli?  

Nuorta poikaa jännitti kovasti. Reiska-niminen pomoni oli Pohjois-Savosta kotoisin ja puhui niin leveää Savon murretta, että minun oli vaikea ymmärtää häntä, kun itse olen Helsingistä kotoisin. Puheita tulkitessa meni aina ensin vähän aikaa.  

Mikä on saanut sinut viihtymään työssäsi niin pitkään?  

Ykkösasiana ovat upeat työkaverit ja alan ammattilaiset, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Meillä on tosi hyvä ja tiivis porukka, ja vaikka olemme ihmisinä erilaisia, tulemme hyvin juttuun. On kiva tehdä töitä yhdessä. Moni kollega on käynyt katselemassa muualla mutta tullutkin takaisin.  

Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki urasi varrella?

Kun olin neljän vuoden ajan paiskinut samanaikaisesti töitä ja opiskellut iltaisin, sain valmistumiseni jälkeen ensimmäisen siistin sisätyön asiakaspalvelussa. Se tuntui siihen maailmanaikaan hienolta. Silloin pomona oli Erkki Elovainio, joka minut rekrytoi. Asiakaspalvelussa tehtävänäni oli selvitellä tilaus- ja yritysten välisen maksuliikenteen epäselvyyksiä. Välillä yrityksen tilille saattoi tupsahtaa jostain 10 000 markkaa, ja piti selvittää, mistä oli kyse. Usein ne olivat virheellisiä maksusuorituksia.  

Millaisia muutoksia olet nähnyt työurasi aikana?  

Muutoksia on ollut todella paljon. Työ alkuaikoina oli kovin manuaalista nykymaailman digitaalisuuteen verrattuna. Esimerkiksi sisäistä postia lähetettiin kuorilla, jotka jaettiin työntekijöiden postilokeroihin kolmesti päivässä. Jos oli oikein kiireellistä asiaa, se lähetettiin punaisessa kuoressa, muuten valkoisessa. 

Ensimmäiset tietokoneetkin olivat aika alkeellisia. Yhtyneiden Kuvalehtien ATK-osastolla tehtiin yön aikana eräajoja, ja matriisitulostimet lauloivat kilometrien pituisia tulosteita. Aikoinaan työ oli myös melko siiloutunutta, esimerkiksi toimitus teki omaa työtään ja myynti ja markkinointi omaansa. Tähän on tullut iso muutos, ja nyt osastoja yhdistävät yhteiset intressit. Ja nykypäivän valossa ehkä kaikista kummallisinta oli se, että huoneissa sai tupakoida. Joka toisessa huoneessa kärysi rööki.